Itsemme rakastaminen on tärkeää. Se ei ole itserakkautta narsismin tapaan, vaan tervettä rakkautta itseään kohtaan. Tämä rakkaus vahvistaa suhdettasi omaan itseen ja luo pohjan psyykkiselle ja henkiselle hyvinvoinnille.

Itserakkaus ja itsetunto

Itsensä rakastaminen on psyykkiselle hyvinvoinnille kaikkein olennaisin perusta. Hyvä itsetunto auttaa meitä selviytymään elämän ylä- ja alamäistä. Jotta voisimme hyvin, meidän on panostettava itsekunnioitukseen, itseluottamukseen, itsetuntoon ja itsemme arvostamiseen. Itserakkaus ei kuitenkaan ole narsismia, terve itserakkaus ei korosta itsekeskeisyyttä, oman terveyden ja psyykkisen hyvinvoinnin turvaaminen ei aiheuta ympärillä olevien ihmisten tuhoamista omista itsekkäistä syistä. Terve itserakkaus auttaa meitä näkemään hyvää itsessämme ja muissa sekä kunnioittamaan toisia ihmisiä.

Kasvuympäristömme voi olla julma, kohtaamamme arvostelu, vähättely, ulkopuolelle jättäminen, omien vanhempien tai vanhemman kykenemättömyys osoittamaan rakkautta omaa lastaan kohtaan ja muut sosiaaliset laiminlyönnit muokkaavat jokaisen lapsen automaattista sisäsyntyistä itserakkautta, jonka perustarpeena on selviytyä fyysisistä ja psyykkisistä tarpeista sekä turvata oma fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kehitys. Jokainen koettu laiminlyönti tuhoaa palan lapsen kokemuksesta omasta arvostaan yhteiskunnassa. Pikku hiljaa lapsen itsetunto on täysin tuhoutunut. Jos uskomme etteivät muut rakasta meitä, emme mekään kykene rakastamaan itseämme.

Hyvän itsetunnon ja itserakkauden puutteen vuoksi alamme hakea toisilta ihmisiltä jatkuvasti huomiota. Ilman sitä emme pysty tuntemaan itseämme arvokkaaksi ja hyväksytyksi.

Jos lapsuudessa itserakkaus ja itsetunto on säilynyt kolhiintumatta, se auttaa meitä näkemään itsemme kyvykkäänä, arvokkaana, rohkeana ja pystymme pyrkimään omia unelmiamme kohti. Pidämme itseämme sen arvoisena. Terve itsetunto auttaa meitä myös tavoitteissamme, emmekä lannistu toisten ajatuksista tai sanoista, emmekä anna niiden vaikuttaa omiin pyrkimyksiimme. Terve itserakkaus auttaa meitä pitämään puolemme elämässä, asettamaan rajoja, pitämään omia puoliamme. Meidän ei tarvitse uuvuttaa itseämme toisten asettamien vaatimusten kautta, tai miellyttämällä toisia.

Itserakkaus ei ole oman egon pönkittämistä, jatkuvaa itsensä ihailua ja nostamista jalustalle toisten ihmisten kustannuksella. Se on puhdasta rakkautta itseämme kohtaan, joka auttaa meitä pitämään huolen itsestämme, kuuntelemaan omia tarpeita ja pitämään omia puoliamme. Kun pystyt arvostamaan ja rakastamaan itseäsi, se heijastuu myös toisiin kanssaihmisiin. Se auttaa luomaan positiivisen suhteen itseesi ja muihin.

Koulumaailma on osalle lapsista ja nuorista todella rankka elämän vaihe. Koulussa meidän on tarkoitus luoda sosiaalisia suhteita. Se miten meidät otetaan vastaan koulumaailmassa luo pohjaa meidän oman arvon tunnollemme sekä itserakkaudelle. Jatkuva kokemus kiusaamisesta, ulkopuolelle jättämisestä ja kokemuksemme epäoikeudenmukaisuudesta ihmissuhteissamme altistaa meidät masennukselle, uupumiselle sekä alentaa omaa arvostustamme ja tuhoaa kyvyn rakastaa itseämme. Lapsuudessa ja nuoruusiässä tuhoutunut oma arvostus ja itserakkaus aiheuttavat ongelmia aikuisiällä. Voit ajautua suhteisiin, jotka tuhoavat sinua entisestään. Pala palalta elämänilosi katoaa lopullisesti, kunnes mitään ei ole enää tehtävissä ja olet valmis luovuttamaan. Itserakkautta voi myös opetella. Sen voi saada takaisin aikuisiällä.

Itse olen ollut koulukiusattuna käytännössä koko ala-ja yläasteen ajan. Minua haukuttiin, naurettiin tunnilla, jos vastasin opettajalle. minut jätettiin kaikesta ulkopuolelle, minut valittiin aina viimeisenä niin liikuntatunneilla, kun ryhmätöissä. Vaatteilleni tai hiuksilleni naurettiin. Kävelytyyliäni pilkattiin, vaikka siinä ei ollut mitään epänormaalia. Kaikesta tästä huolimatta minulla oli kyllä muutama hyvä ystävä, joiden kanssa vietin välillä vapaa-aikaa. Yksi heistä on edelleen hyvä ystäväni, vaikka ystävyyden väliin mahtui useampi vuosi, ettemme pitäneet minkäänlaista yhteyttä.

Koulussa koettu kiusaaminen ja ulkopuolelle jättäminen, aiheutti minulle tunteen, etten kelvannut koskaan
itsenäni kenellekään. Minun piti koko ajan olla muita varten, olla jotenkin hyödyksi. Vielä aikuisiälläkin suostuin asioihin, vaikka sisimmässäni halusin sanoa ei, en halua. Mutta minun oli pakko tehdä, jotta sain arvostusta. Käytännössähän tämä johti vain siihen, että kaikki tiesivät, että minä en koskaan sano ei, ja osa ihmisistä käyttivät sitä törkeästi hyväkseen. Tämä ei todellakaan vahvistanut itsetuntoani, saati auttanut minua rakastamaan itseäni. Pelkäsin koko ajan ihmisten, myös tuntemattomien, arvostelevan minua joka päivä. En vain osannut pitää koskaan puoliani. Loukkaannuin helposti ja syytin aina itseäni kaikesta, jos jokin ei mennyt oikein. Pidin itseäni aina syypäänä, vaikkei asia välttämättä edes koskettanut minua. Pyytelin myös jatkuvasti anteeksi. 

Kun lopulta raahauduin lääkäriin, minulla todettiin keskivaikea masennus. Siitä ylipääseminen oli todella hankalaa. Osittain kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta ja pelkäsin liikkua yksin julkisilla paikoilla. Tervehtyminen masennuksen kourista vei todella monta vuotta. Välillä masennus hellitti ja tuntui että elämä jatkuu, sen jälkeen tuli uusi pohja vastaan. Lopulta aloin itse ottaa selvää masennuksesta, mistä se johtuu. Ymmärsinhän toki sen että koulukiusaamisella ja itserakkauden puutteella oli suuri osuus asiaan. Mutta se piti saada vielä iskostettua mieleeni. Työkaverini ovat olleet minulle myös todella suuri apu masennuksesta selviytymiseen. Pikku hiljaa ymmärsin myös hakeutua terapiaan. Tämä oli oikeasti todella hyvä päätös. Aluksi oli toki hankalaa ja vaivaannuttavaa purkaa omia tuntojaan ulkopuoliselle ihmisille ja pyytelin anteeksi istuntojen lopussa. Terapeuttini vain sanoi, että turhaan pyydät anteeksi. Sitähän varten minä täällä olen. Ei haittaa vaikka itket tai purat tuntojasi minulle.

Pikku hiljaa aloin ymmärtämään millaisia asioita minun tuli tehdä, jotta rakkaus itseäni kohtaan palautuisi.
Minun oli vahvistettava itsetuntoani, tehdä asioita itseni hyväksi, sanoa "Ei" silloin kun se tuntui siltä. Aloin
tekemään asioita joilla itselleni oli merkitys, asioita joista sain itselleni hyvän mielen.

Mitä sinä voisit tehdä jotta saisit rakkauden itseäsi kohtaan takaisin?

Aloita pienistä asioista. Älä todellakaan kiirehdi. Ole itsellesi armollinen ja anna itsellesi aikaa levätä ja parantua. Masennuksen kourista ei parannu silmän räpäyksessä. Siihen kuuluu hyviä, huonoja ja erittäin huonoja päiviä. Jos sinua väsyttää, nuku pidempään, jos vain mahdollista. Älä yritä pakottaa itseäsi tekemään asioita väkisin. Älä soimaa itseäsi jos pyykkivuori kasvaa armottomasti, pese vaikka yhden väriset tänään, toisen väriset huomenna tai ylihuomenna. Jos et jaksa tiskata, tai tyhjentää astianpesukonetta, yritä tyhjentää, vaikka edes pelkät lasit. Huomenna  on vaikka lautasten vuoro. Älä pelkää myöskään pyytää apua. Pyydä apua vanhemmiltasi, ystävältä, poikaystävältä, tyttöystävältä tai puolisoltasi.

Keskity myös tekemään asioita joista saat itse nautintoa. Ota hetki päivästä jolloin istut rauhassa sohvalla
tai keittiön pöydän ääressä ja juo kuppi kahvia/teetä. Osta kaupasta joku ihana vartalon kuorintavoide tai
suihkusaippua ja käy pesulla. Hanki itsellesi kasvonaamio ja laita se kasvoillesi suihkun tai saunan jälkeen.
Anna itsellesi myös vapaata ja aikaa nauttia esimerkiksi lauantaipäivästä netflixiä tuijottaen tai pelaten tietokoneella vaikka kuusi tuntia putkeen. Tee asioita joista nautit. Opettele sanomaan itsellesi kuinka ihana olet. Kuinka rakastat iteäsi ja kuinka arvokas olet. Tuo päiviisi pikku hiljaa asioita, joiden tekeminen tuottaa sinulle iloa. Jos et pysty nauttimaan lenkille lähdöstä, älä soimaa siitä itseäsi. Sen aika tulee kyllä. Mitä enemmän saat päiviisi miellyttäviä asioita, sitä paremmalta olosi alkaa tuntumaan. Joku päivä pelkkä hampaiden pesun onnistuminen voi olla se päivän suurin kohokohta. Se on ihan ok.